Työelämäkeskustelua vaivaa ”outo” ongelma

Työturvallisuuskeskuksen toimitusjohtaja Timo Koskinen (HS 18.2.) kirjoitti työelämäkeskustelun tarvitsevan enemmän myönteistä sävyä. Hän peräänkuulutti ”positiivisempaa ja realistisempaa keskustelua työelämästä”. Koskinen myös muistutti, että ”työ on myös voimavara, joka tarjoaa mahdollisuuksia kasvuun, merkityksellisyyteen ja hyvinvointiin”.

Suomalaista työelämäkeskustelua tuntuu vaivaavan kuitenkin ”outo” ongelma. 

Tämä ”outous” on ollut yksi psykologian 2000-luvun merkittävimmistä keskusteluista. Tutkijat Henrich ja Norenzayan sekä psykologi Steve Heine kiinnittävät nimittäin huomiota siihen, että psykologiassa tutkitut mielet kuuluvat tavallisesti hyväosaisille, muuten globaalisti vähemmistöön kuuluville ihmisille, joita voisi kutsua ”maailmaan oudoimmiksi” (”WEIRDest in the world”, lyhennyksenä sanoista Western, Educated, Industrialized, Rich ja Democratic) eli meille hyvinvoiville länsimaisille, korkeasti koulutetuille ihmisille. 

Vaikka edellä mainittu esimerkkini käsittelee globaalia tutkimusmaailmaa, tämä samankaltainen ”outous” vaivaa myös suomalaista työelämäkeskustelua.

Myönteisiä sävyjä työelämäkeskusteluun ovat vaatimassa pääasiassa meidän hyvinvoivien keskiluokkaisten esihenkilöiden ja asiantuntijoiden joukko, joilla itsellään on erittäin suuri mahdollisuus työssä autonomiaan, itsensä kehittämiseen ja erilaisiin tukiverkkoihin. Tämä vääristää tutkitusti myös näkökulmaa työelämän hyvinvointiin.

Asiantuntijoilla hyvinvoinnin keskeisiksi teemoiksi nousevat resilienssi, työn ja vapaa-ajan tasapaino, merkityksellisyys, elintavat ja aivoterveys, joita tavallinen kansalainen ei tunnista lainkaan niin tärkeäksi hyvinvoinnilleen.

Työelämäseminaareissa paikalla olemme aina me hyvinvoivat keskiluokkaiset esihenkilöt ja asiantuntijat, (kannattaa katsoa ympärilleen seuraavassa työelämäseminaarissa, millaisista ihmisistä yleisö ja luennoitsija koostuu) keskustelemassa edellä mainituista asioista, joita myös mielellämme jalkautamme organisaatioihimme. Puhumme seminaareissa itsestämme, itsemme kaltaisille hyväosaisille johtajille ja asiantuntijoille ihmetellen, ”miten voi olla, kun kukaan laitoshuoltajista ei vaivautunut paikalle ja puolet palkkiksestakin on poissa? Vaikka paikalle on pyydetty”. 

Samalle me vielä yhdessä kuvittelemme, että työelämä mahdollistaa kaikille kasvun, merkityksellisyyden ja hyvinvoinnin kokemuksia.

Mahdollisuudet työelämässä kasvuun, merkityksellisyyteen ja hyvinvointiin eivät todellakaan kosketa kaikkia suomalaisia työssäkäyviä. Tämä olisi vihdoin syytä ymmärtää, jos haluamme realistisempaa työelämäkeskustelua. 

Moni syyttelee rakenteita, mutta en oikein edes tiedä onko syy varsinaisesti rakenteissa.  Realistisempaan työeläkeskusteluun riittäisi jo se, että me asiantuntijat vilkaisisimme omaa asemaamme pidemmälle. Voi olla, että yhä enemmän toiset huomioimalla työelämäkeskustelukin muuttuisi positiivisempaan suuntaan. 

PS. Sinulle, jos jäit ihmettelemään minne laitoshuoltajat ja palkkis olivat jääneet työelämäseminaarista. Laitoshuoltajat olivat vuokratyöfirman työntekijöitä, eikä heitä ymmärretty pyytää paikalle ja palkkiksesta puolet olivat valmistautumassa tulevaan palkka-ajoon, sillä palkka-ajojen aikataulut eivät odota, mikäli kaikki työelämäseminaarissa istuvista asiantuntijoista ja esihenkilöistä haluavat saada palkkansa ajallaan.